Harjun nuorisotalo suljetaan korjausten ajaksi – toiminta jatkuu muissa tiloissa

Kaupunki suunnittelee Harjun nuorisotaloon korjauksia, jotka on tavoitteena aloittaa keväällä 2020. Alustavan arvion mukaan korjaukset valmistuvat noin puolessa vuodessa.

Harjun nuorisotalon tilojen kuntoa ja ilmanvaihdon toimintaa tutkittiin keväällä 2019. Tutkimusten mukaan kellarikerroksessa on paikallisia kosteus- ja mikrobivaurioita ja ilmanvaihdossa on puutteita. Tiloihin suunnitellaan tarvittavat korjaukset tutkimustulosten pohjalta.

Harjun nuorisotalo toimii Aleksis Kiven kadun tiloissa normaalisti vuoden 2019 loppuun asti. Tammikuusta 2020 alkaen Harjun toimintaa ja nuorisopalveluja siirretään hyvien kulkuyhteyksien päähän.

Harjusta siirtyy kädentaitoihin liittyvää toimintaa Pikku-Huopalahteen, Kannelmäkeen ja Lauttasaareen. Tapahtumat pyörivät jatkossa Suvilahden Tiivistämöstä käsin.

Studiotoiminta jatkaa näillä näkymin Harjussa, koska kyseisissä tiloissa on erillinen ilmanvaihto. Asia varmistuu meneillään olevien lisätutkimusten myötä arviolta vuoden 2019 loppuun mennessä.

Remonttitauon aikana Harjun toimintaa kehitetään yhdessä nuorten, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Tavoitteena on, että toiminta Aleksis Kiven kadulla alkaa remontin jälkeen arviolta syksyllä tai loppuvuonna 2020.

“Remontin avulla saamme Harjun nuorisotalolle lisäaikaa. Talon isompi peruskorjaus on odotettavissa muutaman vuoden kuluttua”, sanoo nuorisoasiainjohtaja Mikko Vatka.

Rakennuksessa tehdään talvella 2019–2020 lisätutkimuksia, jotta laajemmista tulevista kunnostustarpeista saadaan kattavampi kuva.

Harjun nuorisotalon toiminnasta ja remonttisuunnitelmista järjestetään avoin info- ja keskustelutilaisuus torstaina 21.11.2019 klo 18.00-20.00 Harjun nuorisotalolla (os. Aleksis Kiven katu 1).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *